logo_trailerventures1

Maikun ensimmäinen kisaviikonloppu, Motopark Virtasalmi

Suomen road racing sarja alkoi Botniaringillä toukokuun lopussa, mutta samaan aikaan ajettu Barcelonan osakilpailu Espanjan mestaruussarjassa siirsi Nikon kauden avauksen Suomessa Virtasalmen Motoparkkiin. Keskiviikko iltana laitoimme pyörän auton kyytiin, vaunun auton perään ja lähdimme siirtymään kohti Virtasalmea. Varsinaiset työt ja ajot oli sovittu alkavan vasta perjantai aamuna. Keskiviikkona myöhään leiridyimme yöksi Petäjävedelle parkkipaikalle järven rantaan. Torstai aamuna matka jatkui kohti Motoparkkia. Matkalla pysähdyimme Pieksämäellä ja hankimme ruokatarpeet tiimille koko viikonlopuksi. Oli myös Maikun aika astua kilparatojen ihmeelliseen maailmaan!

Maikku ei ollut ennen Virtasalmen osakilpailua koskaan nähnyt paikanpäällä kilpa-ajoa radalla tai varikko toimintaa ja oli innoissaan lisäksi siitä, että hän pääsi heti mukaan toimintaan ottaen vastuulleen viikonlopun catering osaston. Lisäksi matkassa oli Maikun isältä lainattu järjestelmäkamera, jolla Maikun oli tarkoitus taltioida tapahtumia varikolta ja radalta.

Virtasalmelle saavuimme illalla kahdeksan maissa, katsoimme sopivan paikan leirille ja varasimme sopivan pätkän varikkosuoraa tiimin käyttöön.

Perjantai aamuna työt alkoivat kello 8 varikon kasauksella. Ensin tavarat pois auton kyydistä, varikkoteltta kasaan, pöydät ja tuolit paikalle. Pyörä paikalleen ja renkaanlämmittimet päälle, jotta renkaat olivat lämpöiset ensimmäiseen settiin kello 11 jälkeen. Sen jälkeen työkalujen tsekkaus ja järjestely jonka jälkeen pyörää tarkistamaan ja varmistamaan, että kaikki on kunnossa.

Maikku alkoi täynnä iloa ja intoa valmistella ensimmäistä lounasta ja touhuamaan cateringin kanssa. Kun maittava lounas oli syöty lähti Maikku ensimmäistä kertaa katsomaan ajoja radalla ja ottamaan ensimmäistä kertaa kuvia liikkuvista kohteista. Ja jo ensimmäisen kuvaussetin tuloksista pystyi päätellä, että nyt taisi löytyä Maikun aavistuksen malttamattomalle luonteelle sopivaa kuvattavaa! Olimme käyneet kuvaamista läpi jo matkalla ja sitä millaisia kuvia yleensä otetaan ja millaisista kuvakulmista. Ja Maikku löysi ne heti todella hyvin ja onnistuneita kuvia oli alusta asti paljon.

Viikonlopun aikana tarkkuus ja kuvakulmat vain paranivat ja kuvista alkoi tulla todella hyviä ottaen huomioon, että kädessä oli laina kamera joskin hyvä sellainen ja ensimmäinen kerta kuvaamassa kilparadalla. Oli todella mukava nähdä Maikku niin iloisena koko viikonlopun ajan keittiön puolella ruokaa laittamassa ja radan varressa kuvia ottamassa. Hänen tekemät ruuat maittoivat tiimille ja kuvia kelpasi katsella. Jatkoa seuraa varmasti molemmilla saroilla!

Lauantaina ehdimme jopa poikkeuksellisesti kisaviikonlopun aikana ilta-ajelulle moottoripyörällä kun pyörä oli ajoissa valmis sunnuntain koitoksiin.

Viikonlopusta tuli siis lopulta kaiken kaikkiaan täydellinen Suomen kisaviikonloppu. Aurinkoa ja lämpöä joka päivä aamusta iltaan. Viikonlopun keskilämpötila oli varmasti yli +25’c. Pyörän osalta edettiin ilman mitään ongelmia. Viikonlopun aikana oli ohjelmassa vain pientä perus välityksen ja alustan säätöä ja parit renkaan vaihdot. Lisäksi oli todella mukava tehdä kisahommia kotoa käsin! 🙂

 

2 kommenttia

  1. Kaarina kesäkuu 22, 2018 klo 8:32 pm

    Mahtavaa 😍

  2. Anja-Riita kesäkuu 22, 2018 klo 10:54 pm

    Kuulostaa upealta!💕

Kirjoita kommentti